
| virallinen nimi | Tophias frá Ísland | maahantuoja | *lumienkuli* | |||
| kutsumanimi | Topias | omistaja | Rebecca VRL-10355/Bohelia | |||
| syntynyt | 2004-05-18* | saavutukset | - | |||
| rekisterinumero | VH11-030-0108 | painotus | yleis, askellajipainotus | |||
| rotu | islanninhevonen, ori | koulutustaso | 5-käyntinen | |||
| väri/merkit | kimo | säkäkorkeus | 139cm |
*täyttänyt 4 vuotta 2008-05-18
Topias osaa olla orimainen tahtoessaan, mutta kuvailisin sitä enemmän veitikkameiseksi kuin orimaiseksi. Se tanssahtelee kun talutat sitä, ja hirnuu paljon enemmäin kuin yleensä hevoset. Saattaa olla kiinni siitäkin, että Topias on sydämeltään issikkamaisesti laumahevonen, eikä mieluusti jää yksin minnekkään. Sen takia ori turvautuukin ihmiseen, ja pitää tätä johtajanaan. Joskus ori testailee ihmisiä näykkäisemällä ja luimaisemalla, josko pääsisi johtajan asemaan. Tällöin napakka kielto saa orin lopettamaan. Kunhan orin tempuista ei välitä, se lopettaa ne hyvinkin pian ja jatkaa pelleilyään rauhallisemmissa merkeissä; se pitää rapsuttelusta ja saattaa tunkea päänsä yllättävästi ihmisen syliin rapsutettavaksi. Se nostelee myös mielellään tavaroita maasta ja tuhoaa loimet repaleisiksi... Loimien kanssa kannattaa siis olla sen verran varovainen, että laittaa ne aina kiinni ylimääräisellä loimivyöllä; tällöin ori ei jostain syystä innostu loimia tuhoamaan, kun ne ovat hieman paremmin kiinnitetty. Topias on yhden ihmisen hevonen, eikä totu moniin sen kanssa pyöriviin ihmisiin.
Topiasta on hauska hoitaa, koska se on niin virkeä koko hoidon ajan. Se katselee mitä hoitaja puuhailee, eikä ole missään vaiheessa nukahtamaisillaan. Ori ei niinkään rakasta harjaamista, mutta sillä ei ole mitään sitä vastaankaan; peruspolle. Jos sille tulee tylsää, se yleensä katselee joko hiljaisena mitä muut kaverit touhuavat läheisissä karsinoissa, tai alkaa häsläämään. Topias saattaa kuopia, jos se on sillä tuulella, mutta sitä tulee vain kieltää napakasti, ja yleensä se vain heilauttaa päätään protestiksi "Eikö täällä saa nykyään mitään tehdä?!". Topiasta ei kannata jättää karsinaan yksin pintelit tai suojat jalassa, koska se yleensä mieluusti repisi ne irti mitä nopeammin sen parempi. Orilla ei kuitenkaan käytetä suojia muuta kuin esteillä, jolloin etujalkoihin laitetaan jännesuojat. Topias nostaa kavionsa herkästi, ja pitelee niitä ylhäällä kohtuu hyvin. Se ei pidä harjansa nyppimisestä, mutta vielä vähemmän se tykkää saksista, joten sen harjaa on pakko välillä nyppiä. Ori ottaa satulan selkäänsä steppaillen ja valmiina työntekoon, jolloin kannattaa varoa etteivät varpaan jää alle. Suitsetkin sujahtavat päähän vikkelään, kun ori nappaa kuolaimet suuhunsa.
Topias on aina valmis tekemään töitä, ja se onkin aika reipas tapaus ratsastaessa. Se siirtyy herkästi tölttiin vain painoavuilla, joten ratsastajalla tulee olla hyvin rauhallinen ja tasainen istunta. Käynnissä Topias heittelee välillä päätään pyytäen lupaa siirtyä reippaampaan askellajiin. Kun sille antaa avut, se siirtyy hyvinkin rauhallisesti. Topias toimii hyvin pienillä avuilla, eikä vaadi paljon ohjasotteita tai pohjetta liikkumiseen. Tölttiin sen saa nostamalla orin päätä ylös herkillä pidätteillä, ja nojaamalla pari senttiä taaksepäin. Topiaksen tölttiä on mukava ratsastaa, kunhan ei vain jää matkustamaan. Työtöltti on aika vaativa suorittaa, ellei ratsastaja ole vielä kovin kokenut, nimittäin Topias ei mieluusti lyhentäisi töltin tahtia, ja vaatii välillä aika kovatkin pidätteet niin istunnalta kuin ahjaltakin, kunnes alkaa kuuntelemaan. Topias pysyy töltillään mukana myös maastossa, kun muut hevoset ravaavat tai laukkaavat. Koulua ratsastaessa Topias osaa myös kulkea muodossa jos ratsastaja sitä oikein pyytää, mutta nousee sieltä pois jos ohjasavut ovat liian kovia. Topias myös rikkoo ravista töltille herkästi jos ravi on liian hidasta ja se ei ole kunnolla muodossa. Orin laukka on lennokasta, mutta hyvin hanskassa missä ikinä ratsastatkin. Se ei välillä jaksaisi keskittyä kokoamiseen, vaan kulkisi mieluummin pitkänä, jolloin sitä on heräteltävä pienillä pidätteillä.
Esteillä Topias on ihan hieno, ja hyppää esteitä mielellään. Se kuitenkin hyppää pienellä varauksella, ja saattaa kieltää jos ratsastaja epäröi tai este näyttää pelottavalta. Sillä olisi hyvä tekniikka esteille, mutta se on vielä paljon keskittyneempi ja taitavampi koulussa. Esteillä Topias ei kuitenkaan kiihdy, mutta saattaa rikkoa laukan jälkeen passille; meidän ori on nimittäin viisikäyntinen. Possupassi tulee saada nopeasti hanskaan, mutta ei vetämällä ohjista, koska tällöin ori mieluusti vain puree kiinni kuolaimeen ja jatkaa matkaansa. Painoavuilla ori siirtyy kaikista nopeimmin raviin ja siitä käyntiin.
Maastossa Topias on oma itsensä ja sen askel on hyvin lennokas. Se tanssahtelee ennen laukkasuoraa, mutta ei aina välttämättä laukkaa, vaan saattaa ottaa askellajikseen töltin. Töltillä se pysyy kuitenkin hyvin mukana isompienkin hevosten mukana, mutta jos vauhti kasvaa liikaa, sekin ottaa laukan alleen. Topias on hyvin reipas maastossa, ja välillä tuntuu olevan pitelemätön. Se kuitenkin kuuntelee apuja moitteettomasti maastossakin. Maastoesteitä Topiaksen kanssa voi hypätä, mutta se on aika kaoottista.
| i. Glaer frá Kathyn evm | ii. Curtis frá Blonduosi | iii. Oli frá Disa |
| iie. Alfadís frá Brenna | ||
| ie. Toftum frá Austum | iei. Kolfinnur frá Abbotsford | |
| iee. Vina frá Toftun | ||
| e. Myrum frá Laugar evm | ei. Arbakka frá Dukka | eii. Bjort frá Hofi |
| eie. Kolbrá frá Lukka | ||
| ee. Dora frá Gerdum | eei. Jöfur frá Litur | |
| eee. Perla frá Reykjum |
Kalenterissa näkyvät vain sijoitukset.
52 ARJ sijoitusta
13.02.2012 - kutsu - Töltti T.2 - 4/27 10.02.2012 - kutsu - 5-käynti F.1 - 3/34 08.02.2012 - kutsu - 5-käynti F.1 - 4/34 06.02.2012 - kutsu - 5-käynti F.1 - 5/34 13.08.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 4/46 13.08.2011 - kutsu - Töltti T.1 - 2/52 12.08.2011 - kutsu - 250 metrin passijuoksu P.1 - 3/41 12.08.2011 - kutsu - Helppo 4-käynti - 1/41 11.08.2011 - kutsu - 5-käynti F.1 - 7/51 02.07.2011 - kutsu - Töltti T.1 - 7/76 26.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 4/70 25.06.2011 - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 5/73 25.06.2011 - kutsu - Passikoe PP.1 - 8/81 25.06.2011 - kutsu - 4-käynti V.1 - 4/77 25.06.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 4/78 24.06.2011 - kutsu - Passikoe PP.1 - 8/81 23.06.2011 - kutsu - Helppo 5-käynti - 3/75 23.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 1/70 22.06.2011 - kutsu - Speedpassi P.2 - 8/73 21.06.2011 - kutsu - 4-käynti V.1 - 7/77 18.06.2011 - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 5/98 17.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 9/86 16.06.2011 - kutsu - Helppo 5-käynti - 9/92 16.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 1/86 15.06.2011 - kutsu - 4-käynti V.1 - 10/100 |
14.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 7/86 13.06.2011 - kutsu - 250 metrin passijuoksu P.1 - 9/99 09.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 2/82 09.06.2011 - kutsu - 5-käynti F.1 - 3/100 09.06.2011 - kutsu - Passikoe PP.1 - 9/94 11.06.2011 - kutsu - Helppo 4-käynti - 5/84 12.06.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 2/97 12.06.2011 - kutsu - Kouluratsastus FS1 - 5/83 08.06.2011 - kutsu - 4-käynti V.1 - 1/98 08.06.2011 - kutsu - 250 metrin passijuoksu P.1 - 3/86 08.06.2011 - kutsu - Töltti T.1 - 6/82 06.06.2011 - kutsu - Speedpassi P.2 - 2/72 06.06.2011 - kutsu - Helppo 5-käynti - 8/79 06.06.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 5/83 05.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 8/84 05.06.2011 - kutsu - 250 metrin passijuoksu P.1 - 7/62 04.06.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 3/73 04.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 3/60 04.06.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 4/100 03.06.2011 - kutsu - 4-käynti V.1 - 6/100 02.06.2011 - kutsu - Helppo töltti - 5/84 01.06.2011 - kutsu - Helppo 4-käynti - 3/81 01.06.2011 - kutsu - Passikoe PP.1 - 4/99 19.03.2011 - kutsu - Töltti T.2 - 1/11 12.03.2011 - kutsu - Speedpassi P.2 - 1/27 03.03.2011 - kutsu - 4-käynti V.1 - 2/31 |
16.05.2011 - Tindra frá Drómundur - Dagsbrún frá Lukkarnesi - Rebecca